perjantai 30. syyskuuta 2011

Meillä kestoillaan

Akustia odottaessa päätin rueta kestoilemaan. Keskimmäisen kohdalla jo siitä innostuin, mutta hankaluuksien vuoksi taival jäi aika lyhyeksi. Tuolloin en löytänyt meille sopivaa vaippaa. Kokeilin mitä vain, kaikki falskasi aina jostakin kohdasta. Lisäksi aloitin sen himpun verran liian myöhään ja hän oli kestovaipat yllää tyytymätön... Nyt näistä virheistä viisastuneena päätin kokeilla uudestaan. Imin tietoa itseeni netistä todella paljon! Selasin nettikeskusteluja, plarasin läpi nettikauppojen valikoimaa jne. Täytyy myöntää, että olen hurahtanut täysin! Jippii, nyt kestoilu onnistui! Aluksi miehen räpiköi vastaan. " Minä en sitten noita ala vaihtamaan" kuului aika useasti... Mutta kuinkas siinä sitten kävikään. Hän huomasi, että kestoilu on taloudellinen säästö, roskis ei täyty vaipoista, eikä vaippojen vaihtaminen/ laittaminen ole yhtään sen vaikeampaa kuin kertakäyttöisenkään...

Aluksi ajattelin, että kestoilen päivässä vain yhden vaipan verran. Nopeasti rooli kuitenkin muuttui. Tällä hetkellä meillä käytetään kertakäyttöisiä vaippoja vain öisin. Eli vain 1-2 kappaletta päivässä :) Kauppareissut ja kyläilytkin menee ihan muitta mutkitta kestovaipoilla. Pidemmille reissuille ihan suosiolla nappaan kuitenkin sen kertisvaippapussin mukaan ;)

* Taloudellinen säästö
* Ekologinen
* Herkälle iholle miellyttäviä

Tässä muutama kohta joita pidän tärkeänä kestovaippoja käyttäessä!


Tässä kuvassa on tyytyväinen malli :D

Vaippoja meille on tullut aikas läjä! Yhtään vaippaa en ole ostanut meille uutena, jos kirppiksiltä löydettyjä käyttämättömiä ei lasketa mukaan. Ystäväni ovat minulle myyneet/lahjoittaneet niitä, muutamia olen ostanut huutiksesta ja sitten vielä nykyään kirppiksiltäkin löytää niitä kivasti... Ei kun sorry, kaksi vaippaa ostin uutena! Mutta niistä sitten myöhemmin lisää ;)

Nykyään vaipoissa on niiiin ihania kuosejakin! Luulisi ettei vaipan ulkonäöllä ole väliä, kun ovat vaatteiden alla. Mutta onhan niitä kiva ripustella narulle, kun on kaikkia herkkuvärejä ;)
Meillä ollaan kokeiltu kaikenlaisia vaippoja. Mitään ylitse muiden- vaippaa ei ole. Kaikki on minusta hyviä! Ainoastaan harsot ja hahtuvapöksyt ovat jääneet pinkan pohjalle...


Näissä kuvissa on vain murto-osa meidän vaippavalikoimasta...


Taskuvaippoja meillä on Fuzzi Bunzilta ja Muksuilta. Taskuvaipat ovat minusta käteviä ottaa hoitolaukkuun mukaan. Niiden imutehokkuutta voi säätää haluamalla tavalla ja pesun jälkeen vielä kuivuvatkin nopeasti ( meillä ei ole kuivausrumpua).


All- in- one- vaipat ovat myös käteviä, yhtä käteviä oikeastaan kuin taskutkin! Muksujen AIO kuivuu vielä nopeasti kuin imuläpän voi vetää ulos. Bumgeniuksen vaipat meillä on myös kovassa käytössä :)


NALLE- sisävaipat ovat osoittautuneet myös hyviksi! Niitä on pitänyt ostaa jo seuraavaa kokoakin... Vastasyntyneenä käytimme paljon Nalle Nöttösiä ja nyt olemme ostaneet siihen rinnalle myös tuota tarrallista mallia, jossa keskellä imutehoa on lisätty.


Lisäimu- valikoima meillä on myös suuri. Hamput ja bambut ovat niissä ihan ykkösiä!!

Tässä kuvassa on itseommeltu taittoimu, Bambino Mion taittoimu, !Bamboo Fold It- imu (IHAN PARAS!!), Babyidean tiimaimu hampusta, sekä Muksujen imuiisi.

Sen voin teille sanoa, että kokeilkaa ihmeessä kestoilua. Ei se ole vaikeaa!! Se vie ihan mennessään :)

Psst. Jos sinulla on hyviä kokemuksia joistain vaippamerkeistä, niin innolla otan tietoa vastaan. Kaikkea kannattaa aina kokeilla!

4 kommenttia:

Nitta kirjoitti...

Onnea kestoilusta!
Itse hurahdin aikoinaan ihan täysin ja muistan kuinka se vaippojen taittelu ja laittelu oli jotenkin kamalan terapeuttista.
Alkuun mentiin harsoilla ja villiksillä tai pul-kuorilla, mutta taskuvaipat oli se meidän juttu.

airamanna kirjoitti...

Meilläkin kestoiltiin kahden nuorimman kanssa. Parhaimmat vaipat meillä on mannamaan taskut ja aiot, myöhemmin harkkahousut.
Bumgeniuksen taskut olivat myös luottovaippoja.
Ronja&Roope aiot ja taskut on myös hyviä.
Hilivinksis sisävaipat ja HHwoolit on myös hyvä yhdistelmä.
Fuzzeja meillä oli myös sekä nupsukan vaippoja.

Kestoilu oli kyllä mukavaa, harmittaa melkein, ettei meillä enään ole vaippaikäistä.
Ja totta, että siihen jää samalla tavalla koukkuun kuin lastenvaatteihinkin.

Hanna kirjoitti...

Niin ja kyllä meillä kuoriakin käytetään, mutta ne taisivat kuvaushetkellä olla pesukoneessa :)

Heidi kirjoitti...

Hyvä juttu! meillä kestoiltiin Manun kanssa. Meillä oli iso kasa Iguleen cuddlebunseja, aivan ihania velourisia eri väreissä. Niiden kanssa ruskovillan ja iguleen villahousuja ja tietty itsetehtyjäkin. Manun mennessä päivähoitoon 1,5 vuotiaana myin cuddlet pois ja ostin rahoilla muksut taskuvaippoja, ne oli helpompia hoidossa, tai niin mie kuvittelin...yksi hoitotäti oli niin kestovastainen että muutaman kuukauden taistelun jälkeen luovutin ja vein hoitoon kertsit. En sitten viitsinyt kotona enää kestoja käyttää niin myin nekin sitten pois. Kuutilla ei ole käytetty kestoja ollenkaan, en oikeasti jaksanut ruveta uudestaan hankkimaan niitä vaippoja ja toisekseen, meillä kun on joskus vesi kaivossa ollut aika vähissä, niin on täytynyt rajoittaa vedenkäyttöä. Ja kestojen pesuun menis sitä vettä enemmän, mie kun tykkäsin pestä päivän vaipat heti pois, kun en kestä niitä haisemassa vessassa :D Toista se oli silloin Manun aikaan vuokrakerrostalossa jossa vettä oli rajattomasti käytössä ja se oli vielä ilmaista ja pystyi pesemään talon koneessa ja kuivattamaankin vielä.
Ärsyttää kyllä välillä tosi paljon tuo kertseihin menevä rahamäärä ja se jätekasa joka noista tulee...meilläkin monen monta vaippaa päivässä :(