keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Sata ja yksi tuhatta ideaa jotka haluaisin toteuttaa!


Täällä odotellaan jo kovasti kevättä! Talven pimeys on väistymässä ja kevään lapsena minulla taas energiaa piisaa. Edes tämä sitkeä flunssa ei taltuta ideoitteni pursuamista ovista, ikkunoista, korvista...

Muutimme joulunalla ihanaan 30- luvulla rakennettuun asuntoomme. Tavarat alkavat olla suht' hyvin paikoillaan. Mutta paljon on vielä tekemistä, jotta kaikki olisivat niin kuin olen ne suunnitellut. Vieras/ ruokailuhuone on aivan kesken, eteisestä puuttuu hattuhylly, poikien huoneeseen pitäisi tehdä sitä ja tätä. Voi olla, että vasta kesällä suurimmat ideani toteutuvat, sillä tällä hetkellä meillä on maalauspaikkana vain kellari ja näin talvella siellä ei öljypohjaiset huonekalumaalit kuiva millään.

Jos jostain alottaisin, niin kai se olisi poikien huone. Sinne haluaisin itsetehdyn hattuhyllyn pehmonalleille ja muille poikien tärkeille pehmoeläimille. Verhokangaskin odottelee tuolla ompelemista. Kirjahyllyyn olen pitkään etsinyt kivoja koreja, muttei vielä etsintä ole tuottanut tulosta. Olen niihin kaavaillut jotain puisia tai ronttinkisia, muovisia ei missään tapauksessa. Kirjoja pitäisi karsia. Niitä meille on ilmaantunut aivan todella paljon! Kai noi kaikkeista vauvamaisimmat voisi jo viedä kellariin säilöön. Suuritöisin taitaa olla sänkyjen alle rakennettavat vuodevaatelaatikot, jotka meillä täyttyisivät legoista, palikoista, palapeleistä jne. Ne odottelee mieheni inspiraatiota. Saa nähdä milloin ne ovat valmiit. Juhannuksena, jouluna?? No sekin on jo alku, että olen mallit jo piirtänyt.
Kuvan kehys on hannasin ja kirjaimet sipikan puiset kirjaimet. Tämäkin peili etsii vielä omaa paikkaansa, se jää nähtäväksi milloin sellainen löytyy..
Huomiseen!

1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Kuulostaa tutulta, meilläkin seisoo kaikki remontit. Puoli vuotta olemme asuneet täällä ja vasta olohuone tapetoitu, kellariremppa ihan vaiheessa...Hirveästi olisi tapetointia, maalaamista, lattioiden hiontaa ja vahausta...lista on loputon...

Asutteko muuten rintamamiestalossa? meillä on semmonen 40-luvulta ja kovasti tykätään :)