maanantai 23. maaliskuuta 2009

Purkkeja ja purnukoita




Viikonloppuna olimme reissussa isovanhempieni luona koko perheen voimin. Kyllä osaa taas väsyttää, vaikka rentouttava viikonloppu olikin. Pieniä asioita osaa nykyään arvostaa ihan eri tavalla, kuten valmiiseen ruokapöytään istahtamista jne. Oli myös ihanaa nähdä poikien viihtyvän. Maalla on aina tekemistä! Isovanhemmillani on hevonen, koira ja karkuteillä oleva kissa. Lisäksi tätini ja enoni perheineen asuu mummolani lähistöllä. Heiltä löytyy lihakarjaa, koiria, kanoja, lypsylehmiä, kissoja ja tietysti myös kukko. Salaa taas haaveilen asumisesta maalla! Haluaisin poikieni viettävän lapsuuden maaseudulla luonnonhelmassa. Pidän myös pienten kyläkoulujen idyllisyydestä. Tämän hetkinen kotikaupunkimme ei ole kovin suuri, mutta kyläkoulussa opiskeluunkaan pojillamme ei ole mahdollisuutta. Se jää nähtäväksi missä esikoisemme aloittaa koulutiensä naljän vuoden päästä.




Tänään keräilin esille muutamia poikien huoneen säilytystavaroita. Mä olen ihan retkahtanut erilaisiin purkkeihin, purnukoihin ja salkkuihin!! Näihin on minusta kätevää säilytellä kaikkea pientä tarpeellista ja vähemmän tarpeellista :) . Pentikin purkeistä löytyy palapelikirjojen aina irtoavia paloja, pikkuautoja jne. Ihastuttava talosalkku pitää sisällään piirustustarvikkeita, sekä pieniä värityskirjoja. Tildan rasioissa on pieniä vauvamuistoja, kuten tutteja, helistimiä... Esikoisemme tilasi seuraavaksi salkun Nuuskamuikkusen kuvalla. Mistä ihmeestä mä sen löytäisin?






Oikein hyvää viikonalkua kaikille!

1 kommentti:

Mia kirjoitti...

Kauniita purkkeja ja taatusti tarpeellisia. :)

Hyvää alkanutta viikkoa myös teille!