tiistai 31. maaliskuuta 2009

Terveisiä Pietarista!

Tovi onkin jo vierähtänyt edellisestä postauksestani... Viime viikolla meni neljä päivää töiden parissa ja viikonloppu vierähtikin nopeasti sukulaisteni kanssa Pietarin vilskeessä. Kyllä olikin mukava reissu! Sain nukkua kaksi yötä makoisasti ja kierrellä pitkin Pietarin keskustaa ihan rauhassa. Mieheni jäi nimittäin meidän vauhtiveikkojen kanssa kotiin! Viikonloppu oli niin rentouttava, että tälle viikolle on tullut ladattua energiaa ihan aimo annos. Miehille se iskee keväisin aina autokuume, mutta mua on puraissut jokin ihmeen sisustuskärpänen. Ideoistani postailen sitten myöhemmin tällä viikolla lisää...

Pietarissa olen käynyt useammankin kerran ja minua se paikka on aina vetänyt jostain ihmeen syystä puoleensa. Se on kuin Pariisi II (vaikken ole Pariisissa käynytkään) kaikkine nähtävyyksineen ja kahviloineen.

Lauantaina tuli kierreltyä nähtävyyksiä ja kyllä oli taas Kirkko veren päällä niiiin kaunis. Tottakai myös Talvipalatsissa tuli pyörähdettyä. Nähtävyyksien lomassa kerkesin myös hieman tehdä ostoksia, ihan pieniä vain. Pietarissa on samat hinnat kuin täällä meilläkin, joten itsellenikään en ostanut kuin huulikiillon. Harmi vain kun en tiedä yhtään suurempaa ostoskeskusta esikaupunkialueilla. Niissä olisi halvempaa ja tarjontakin olisi suurempi. Niin, jos tiedät jonkin niistä niin ilolla otan vastaan tämän tiedon!!??



Yläkuvassa on osa tuliaisista. Piirustustarvikkeita tarttui mukaan kirjakaupasta, joka oli muuten auki 24 tuntia vuorokaudessa. Löysin myös kivoja pikkuisia hirmuliskoja, jotka ovat tällä hetkellä meidän kolme vuotiaan suosikkeja. Tällaiset pienet ovat äidinkin mieleen, kun eivät näytä niin pelottavilta :) Pallo on pietarilaisen jalkapallojoukkueen Zenitin faniliikkeestä. Pikkuautot tarttuivat viime hetkellä mukaani juna-asemalta. Niitä ostin kahdeksan, mutta osa on jo teillä tietymättömillä...


Kengät ostin meidän esikoiselle Nevsky Prospectin varrella sijaineesta Ecco- liikkeestä. Olivat niin ihanat, etten voinut niitä kauppaankaan lastenkenkäfriikkinä jättää. Maksoivat hieman vähemmän kuin Suomessa ja lisäksi sain kanta-asiakaskortin ja sillä 5% alennuksen.

Neuletakit ostin pojille tulevia juhlia varten. En erityisemmin ole harmaan ystävä, mutta lähtivät mukaan käytännöllisyyden vuoksi. Nämä löysin Zarasta. Pietarin Zara on muuten niin ihana, että siellä minulla vierähti aikaa ihan rutkasti. Ja kodinosasto= paratiisi!!





2 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

minä haluaisin myös käydä Pietarissa, jokin siinä vaan kiehtoo. Muuten ei tuo venäjä hirveästi houkuttele vaikka tästä meiltä kipaisisi ihan hetkessä viipurissa ostoksilla, taitaa olla sama matka kuin kaupunkiin :D

Mia kirjoitti...

Nuo kengät on huippuihanat! :)
Kyllä se vaan tosiaan lataa akkuja, kun välillä pääsee irtautumaan kotiympyröistä.