lauantai 18. huhtikuuta 2009

Muura muurahainen kortta kuljettaa

Näihin yläkuvan ihanuuksiin törmäsin Lindexillä, ja pakkohan ne oli ostaa! Froteiset polvihousut olivat niin kivoja, että olisin voinut napata mukaani useammatkin. Harmi vaan kun meidän pojille sopivia kokoja oli enää niin vähän... Täytynee varmaan käydä katsastamassa naapurikaupungin polvihousutilanne! Tietääkö joku, onko mahdollisesti muitakin värivaihtoehtoja kuin pinkki, oranssi ja vihreä??

Muurahaispaidat olivat äidin ja poikienkin mieleen. Tulee ihan kesäinen olo! Paitoihin oli saatavilla myös sukkia, jotka ostan seuraavalla kerralla.


Tämä paitaläjä on kotoisin alennusrekeistä. Minä olin menossa eilen töiden jälkeen ostamaan kuopukselle uusia kurahousuja pienksijääneiden tilalle ja kuinkas kävikään... Löysin sattumalta alerekistä vähän vaatekaapin täydennystä. :)
Lammaspidat löytyivät Lindexiltä. Eksyin myös KappAhliin ja sieltä tarttui mukaan loput. Kirjainpaitoja ei ollut enää kuin yksi ja siitä varmaan keretään tapella kesän aikana vielä monet kerrat. Valkoinen poolopaita jää odottelemaan esikoisen kasvua ensi talvelle ja punaraidalliset pitkähihaiset T-paidat miellyttivät silmää. Meillä tykätään punaisesta muutenkin, esikoinen sai valita itselleen keväthaalarin ja kotiimme saapui punainen Ticketin Uffo. On kuulemma paloauton punainen! :) Niin, ja kurahousut jäivät ostamatta...
Muutama päivä sitten päivitin poikien vaatekaapit. Huh, mikä urakka! Pieneksi jääneet vien tiistaina kirpparille myyntiin. Aika reilulla kädellä laitan taas kiertoon, monta kassillista odottelee hinnottelua. Pakkasin vain lempparit säilöön, kuten meandit, 3pommesit jne. Mikä kumma kasvupyrähdys meidän pienillä herroilla on taas?? Meidän pojat ovat pitkän huiskeita. Ne ovat kuin heinäseipäitä! Esikoisen vaatekoko on tällä hetkellä 110 cm ja pienemmällä 98/104 cm. Ei mene varmaankaan kuin vuosi pari eteenpäin, niin heille sopii sama vaatekoko! Meillä on suvussa pitkiä miehiä ja pojistammekin on ennustettu yli 190 senttisiä. Minä olen varmaan sitten kymmenen vuoden päästä kainalokeppi!!




4 kommenttia:

S kirjoitti...

Polvihousuja ei ol emuissa väreissä ainakaan tällä hetkellä.Ovat loppuneet melkein kaikista Lindexeistä muutamassa päivässä. Tosi suosittuja siis.

Tiina kirjoitti...

Sama muurahaispaita löysi meiltäkin tänään kodin. Ötökkötutkija neiti B oli aivan innoissaan.

Heidi kirjoitti...

LPR:n lindexillä oli muutama päivä sitten polvihousuja ihan kivasti jäljellä, murkkupaitoja ei ollut ollenkaan :(

Mia kirjoitti...

Minä olen odotellut murkkupaitoja vihreänä!, onko kukaan nähnyt missään?..
Kivoja ostoksia! :)