maanantai 11. huhtikuuta 2011

Viikonlopun synttärijuhlia

Viikonloppuna vietimme kuopuksemme synttäreitä. Virallisesti hän täytti 4 vuotta jo maaliskuun alussa. Mieheni työvuorot, flunssailut, yrjöilyt ja muut viikonloppujen menot sotkivat kuviot, joten juhlimaan päästiin vasta nyt. Meillä siis juhlitaan aina viikonloppuisin, sillä lähipiirissämme on niin paljon työssäkäyviä... Onneksi nuo lapsukaiset eivät vielä kaikkea ymmärrä :) Tällä kertaa juhlat olivat todella pienimuotoiset, sillä sankarin onnittelijoita on käynyt tässä viime aikoina vähän miten sattuu. Ja nyt täytyy myöntää, että tämä äiti on sen verran väsähtänyt remontoidessa ja tavaroiden siirtelyssä, että kaverikutsuja hoitokavereille emme järjestäneet ollenkaan...


Leivoskelin porkkanakakkua, mehevää suklaista kuivakakkua sekä tätä todella herrrrrkullista rukiista lohikakkua. Tämän reseptin olen joskus napannut Pirkan nettisivuilta ja todella hyvää. NAM!!

Tähän tulee:
Pohja
250g varrasleipää murskattuna hienoksi
100g voita sulatettuna (itse laitan aina 150g voita)
Täyte
5 liivatelehteä
1 rasia maustamatonta tuorejuustoa
1 kermaviili
250g savulohta
mustapippuria ja tuoretta tilliä oman maun mukaan
1 sitruunan mehu

Levitä varrasleipä- voitahna leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Laita liivatteet kylmään veteen. Valmista täyte. Sekoita juusto, kermaviili, muussattu lohi ja mausteet tahnaksi. Liota pehmenneet liivatteet kuumaan sitruunanmehuun kattilassa ja kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita huolellisesti ja kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä/maustua jääkaapissa useampi tunti.
Koristele kananmunalohkoilla, tillillä ja katkaravuilla hieman ennen tarjoilua.
Ja hyvää tulee :D


Tästä laivasta postasinkin jo aiemmin miettiessä kuopuksen lahjahankintaa. Tämä oli todella mieluisa lahja! Ja niin hyvää ja vankkaa tekoa, etta voin suositella kyllä ihan kenellä vaan :) PlanToysin laivaa myydään ainakin nettikaupassa nimeltä Hattentatti ja tämä on ostettu lastentarvikeliike Pienen Vuoksesta.


Täytekakun virkaa toimitti tällä kertaa mehevä mausteinen porkkanakakku. Ei niitä kermakakkuja jaksa aina väsäillä...

3 kommenttia:

ankva kirjoitti...

Oi mikä ihana laiva! Miekin haluun tollasen :D Onko tuo Pienen Vuoksi Imatralla? Nimestä vaan päättelisin :)

Ja porkkanakakku on niin namia :P Mie jo tässä innolla suunnittelen poitsun 1v synttäreitä, vaikka niihin on vielä 2kk aikaa :D

Hanna kirjoitti...

Ankva: Ei kun kipin kapin shoppailemaan :) Liike todellakin sijaitsee Imatralla...

-Anni- kirjoitti...

Nams mikä lohikakku, joutuu kokeileen :)