keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Wanhasta puutarhasta!

Pidän kovasti vanhoista taloista ja niiden tunnelmasta. Mutta eritoten pidän myös niiden salaperäisistä puutarhoista! Vähän olisi kamalaa asua jossain uudella asuinalueella, joka on rakennettu jollekin peltoaukealle. Tonteille istutetut puut olisivat suuria vasta minun jo ollessa aivan jossain muualla...

Meidän puutarhan omenapuut ovat tuottaneet kohtuullisesti satoa, vaikka hyvin kuiva kesä olikin. Ensimmäisistä kypsyneistä Punakaneleista olen paistanut jo monen monta piirakkaa. Hyvin ovat maistuneet, niin omalle perheellenikin kuin mieheni työkavereillekin ;)


Napatkaa tästä resepti jos mieli tekee
Pohja:
100g voita
0.75 dl luomusokeria tai ruokosokeria
1 tl vanilijasokeria
2,75 dl luomuvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Päälle:
10 kuorittua ja viipaloitua pientä omenaa
Kanelia ja luomusokeria maun mukaan
sekä olen tehnyt vielä kermaviiliseoksen:
1 purkki kermaviiliä
1 luomumuna
n. 0.5 dl luomusokeria

Paistos uuniin n. 30 minuutiksi ja n. 200 asteiseen uuniin (välillä olen pienentänyt jos reunat ovat alkaneet tummua).


Nam nam! Herkutelkaa ja käykää vaikka omenavarkaissa jos ei omalta pihalta löydy ;)

4 kommenttia:

Nonnu Neuloja kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä tuosta puutarha jutusta.
Vanhat puut ovat mielestäni pihan raamit. Se minun unelma puutarha on myös vanha.

Katja kirjoitti...

Meillä vaikka on vanha talo, niin omenapuita ei enää ollut. Kannot vain jäljellä. Toissavuonna istutettiin 4 uutta puuta ja on saatu jo maistiaisia. Viimeksi tänään söin yhden ompun ja hyvää oli :) Piirakkaan eivät vielä riitä. Ehkä ensi kesänä.
Edellisessä kodissa omenoita riitti tuoremehuasemmalle asti. Parempaa omenamehua en tiedä :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania omppuja ja piirakka sai veden kielelle, taidan kokeilla illalla!

En ole aiemmin jättänytkään kommenttia (lupaan parantaa tapani) vaikka poikalasten äitinä olen blogiasi säännöllisesti jo pitkään seurannut. Sinulla on kiva tyyli kirjoittaa teidän arjesta ja värittää sitä kuvilla! Blogiasi lukiessa tulee aina niin hyvälle tuulelle =)

Hanna kirjoitti...

Kiitoksia taas mukavista sanoista rakkaat lukijani! :)
Minäkin harkitsin tuote tuoremehuasemalle vientiä. Harmi vaan kun lähin taitaa olla 60 km päässä. Se on aika homma sinne saakka lähteä roudaamaan... Mutta aika näyttää! ;)