keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Uutena täällä!

Heippa vaan kaikille!
Pitkän harkinnan ja haaveeni jälkeen sain kun sainkin aikaiseksi tehdä aivan ikioman blogini. Minun suurin esteeni taisi olla enemmän kuitenkin osaaminen, kuin viitsiminen . Olen näiden tietokoneiden kanssa välillä ihan pihalla. Vinkit ja asialliset kommentit ovat erittäin tervetulleita!

Tänään meillä ollaan nuhaneniä melkein kaikki. Miten kummassa mies kuitenkin aina pelastuu meidän perheen sairasteluilta? Pojat menivät innokkaina kuitenkin päiväkotiin. En ihmettele ollenkaan, sillä edellisestä päiväkotipäivästä on jo vierähtänyt tovi. Muutaman päivän aikana tuntui, kuin seinät olisivat kaatuneet niskaan. Ei meinaa kodin virikkeet millään riittää pojille.
Meillä siis vanhempi, 3-vuotias käy erittäin mielellään seurakunnan päiväkerhossa kahdesti viikossa. Seurakunnan avoimessa perhekerhossa käydään yhdessä minun töiden salliessa, sinne kuopuksemmekin pääsee mukaan. Hoitopäiviä päiväkodissä heille tulee ainoastaan viisi kuukaudessa mieheni vuorotyön ansiosta.

Minäkin raahauduin pää kainalossa työpaikalleni. Tänään on hieman hiljaisempi päivä, joten luultavasti ihan hyvin selviän vaikka aika nuutunut ja flunssainen olo onkin. Äsken saapui todella ihana vaatelähetys merien takaa, joten sen purkaminenkin jo hieman piristää. Huomasin vaan äsken harmikseni jälleen kerran, että meidän vauhtivesselit ovat kasvaneet jo liian suuriksi. Tuo suloinen vaatelähetys on pienten mallistoa...

Mukavaa päivää kaikille!

1 kommentti:

Heidi kirjoitti...

Tervetuloa :) Itsekin aloitin tämän bloggaamisen vasta viikko sitten mietittyäni sen aloittamista jo varmaan vuoden verran. Suurin syy minunkin aloittamiselle oli tietämättömyys näiden tietokoneiden kanssa mutta aika hyvin olen kuitenkin onnistunut luomaan itselleni blogin, etköhän sinäkin :)