perjantai 13. maaliskuuta 2009

Retrot vastaan klassikot


Meidän pikkuprinssien vaatekaapista löytyy vaatetta joka lähtöön ja tyylienkin suhteen olen nykyään todella suvaitsevainen. Kolme vuotta sitten ostaessani vauvanvaatteita esikoisellemme, en voinut kuvitella ruskean sävyjä. Hyvä ystäväni piti tyttövauvansa päällä ruskeaa ja siitä se sitten lähti! Ja sille tielle olen jäänyt! En varmaan kyllästy siihen koskaan.

Taidan olla hitaasti syttyvää sorttia, sillä samaa pätee retrojen kanssa. Olen aiemmin ollut klassikkojen ystävä, niin omissa kuin poikiemmekin vaatteissa. Pidän paljon kauluspaidoista, slipareista ja v-kauluksisista neuleista. Vuosi sitten keväällä, ensimmäisten meandi- kutsujen jälkeen sain totaalisen vaihteen päälle. Pikkihiljaa retrokuviot ovat myös tulleet osaksi meidän vaatekaappia. Löytyy kärpässieniä, työkaluja, trektoreita, pöllöjä jne. Mukaani tarttuu usein (aivan liian usein) retrohenkinen paita tai kaksi, jos vain puseron väri miellyttää.

Olen pitkään käynyt katsastelemassa asuinkaupungimme Lindexiltä, josko orgaanisen malliston vaatteet olisivat saapuneet. Ihan kuin olisi ollut joulu eilen. Täytyy kyllä myöntää, että tälle äidille täällä iski hulluus. Mä haluaisin ne kaikki!! Vaatteet ovat ihanan pehmeitä ja värisiä, toivon myös niiden kestävän. Eilen tarttu mukaan kanaset ja tänään ostin sitten värikkäät maatilapaidat. Farkut olisivat tarttuneet myös mukaani, mutte niiden koot olivat jo loppu. Kyllä harmitti! Paidat olivat myös esikoisen ja kuopuksen makuun. Kuopus kyllä kovasti väitti, että kana on paidassa ankka. Hänelle kaikki linnut ovat ankkoja :) . Voi myös olla, että seuraavan kerran Lindexille mentäessä, mukaan tarttuu myös lammaspaidat.
Kuvan paidat tuli meille kaksin kappalein. En haluaisi pukea poikiamme samanlaisiksi, mutte se on huomattavasti helpompaa. Meidän esikoinen on siinä iässä tai ainakin luulen sen johtuvan iästä, että pikkuveikella on aina kaikki parempaa ja hienompaa. Sen takia meillä ollaan samanlaisissa vaatteissa, syödään samanlaisilta lautasilta samanlaisilla välineillä jne. Onko muissa perheissä ollut samanlaisia ongelmia?

1 kommentti:

SMK kirjoitti...

Meillä pojat ovat 3v 6kk ja 1v 7kk ja kilpailu on kovaa :) Meillä kinataan leluista, syömisistä ja vanhempien huomiosta... En tiedä, johtuuko se iästa (pienempi kyllä kinaa enemmän), vai onko se vain sitä sisarustenvälistä viha-rakkaussuhdetta.

Mä en aiemmin halunnut laittaa lapsille samanlaisia vaatteita, mutta nyt useinkin huomaan valitsevani samantyyliset, ehkä eriväriset tai erilaisin kuvin varustetut paidat pojille. Niinkuin esimerkiksi meillä on nuoremmalla tuo Lindexin ruskea kanapaita ja vanhemmalla punainen aasipaita :)