sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Virvon varvon tuoreeks terveeks

Meidän pojat ovat vielä niin pieniä, että eivät vielä oikeen ymmärrä minkä ihmeen takia virvotaan. Eilen virvoimme hieman etukäteen isäni luona ja sieltä esikoinen sai palkaksi tädiltään pehmoisen Puten (Puuha-Peten hahmo) ja kuopus sai Brion formula-auton. Virpomispalkat olivat todella mieluisat ja kiva kun aina ei tule suklaamunia. Niistä saa vain masun kipeäksi. Äiti ja isä jäi nyt pojilta virpomatta, mutta palkan minä heille kuitenkin hommasin. Ostin heille ihastuttavat Mailegin avattavat pääsiäismunat, jotka täytin Kinder- munalla ja pienillä pääsiäiskarkeilla. Kuopus oli niin innoissaan, että pienet sormet tulivat näköjään kuvaankin...

Pikku miehet, nuhanenät eivät pukeudu noita-akoiksi, sillä minusta se on hieman tyttöjen juttu. Kissojakaan heistä ei tule, sillä äiti oli tänä vuonna laiska ja ei jaksanut rueta väsäilemään mitään. Pojat lähtevät virpomiskierrokselle siistimmissä arkivaatteissa.
Esikoinen laittaa päällensä ihan perus farkut, aluspaidan ja Brubakerin neuleen. Neule on äidin suosikki ja sitä onkin pidetty todella paljon! Kuopukselle laitetaan Legon farkut ja huppari (tämän kevään mallistoa), sekä Espritin aluspaita. (anteeksi huono kuvalaatu, kuva hieman tärähti ja samalla loppui patteri kamerastani)

Kuinkahan hyviä virpomispalkkoja pojille oikeen tulee?


7 kommenttia:

Ida kirjoitti...

Cute easter eggs!

Heidi kirjoitti...

Mistä löysit mailegin pääsiäismunat? tosi kivan näköiset.

Hanna kirjoitti...

Ne löysin imatralaisesta sisutusliikkeestä, Sisustus Country Puodista... :)

Mia kirjoitti...

Jos asuttekin Imatralla, niin asutte ihan meidän "naapurissa". ;)

Tosi kauniit vaatteet ja nuo munat. :)

Heidi kirjoitti...

Kiitos tiedosta :) Enhän mie olekaan imatralla käynyt pariin vuoteen joten en edes tiennyt tuommoista kauppaa olevan olemassakaan :D

Hanna kirjoitti...

Ihastuttavaan maalaisromanttiseen sisustusliike Sisustus Country Puotiin on vaikea löytää. Mutta heiltä löytää omat nettisuvut ja sieltä ainakin saa osoitteen tarkempia ajo-ohjeita varten.. Se on niin ihana soma liike, että siellä kannattaa käydä vaikkei olisi mitään ostettavaankaan! :)

Hanna kirjoitti...

Heidi: Mekin asumme ihan Venäjän rajan lähellä. Meiltä on seitsemän kilometrin matka Svetogorskiin! Kesällä voi mennä vaikka pyörällä...